25.3.1991

Kanne Kajaanin raastuvanoikeudessa

A on Kajaanin kaupungille 31.3.1989 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään lausunut, että hän oli 11.12.1972 lukien toiminut Kajaanin ammatillisen kurssikeskuksen opettajana Kajaanin kaupungin palveluksessa. Joulukuussa 1978 allekirjoitetun kirjallisen työsopimuksen mukaan työsuhde oli ollut voimassa toistaiseksi ja hänen tehtävänimikkeensä oli ollut metallialan opettaja. Hänen työaikansa ja palkkauksensa oli koko työsuhteen kestoajan määräytynyt niin sanottujen täysien tuntien eli 35 opetustunnin perusteella, erikseen sovittua jaksoa 1.-30.6.1986 lukuunottamatta. Tuolloin oli erikseen sovittu osittaisesta lomautuksesta ja hänelle oli maksettu lomautuspäiviltä työttömyyspäivärahaa. Häntä ei ollut otettu tuntiopettajaksi. Hänen työsuhteensa ehdot olivat joka tapauksessa konkludenttisesti muotoutuneet sellaisiksi, että hänellä oli ollut oikeus saada 35 opetustuntia viikossa.

A oli 15.9.1987 irtisanottu neljän kuukauden irtisanomisajoin ammatillisen kurssikeskuksen metalliosaston koulutuksen supistumisen takia. Kaupunki oli irtisanomisaikana yksipuolisesti vähentänyt hänen työaikaansa. Hänen viikottaisten opetustuntiensa lukumäärä oli ollut 35 tuntia ajalla 16.-30.9.1987, 18 tuntia ajalla 1.31.10.1987, 16 tuntia ajalla 1.-30.11.1987, 26 tuntia ajalla 1.-31.12.1987 ja 35 tuntia ajalla 1.-15.1.1988. Koska hänen palkkauksensa oli määräytynyt opetustuntien perusteella, työnantajan menettely oli olennaisesti pienentänyt hänen irtisanomisajan palkkaansa sekä lomakorvaustansa ja lomarahaansa. Työnantaja oli kieltäytynyt antamasta lomautustodistusta pienentyneen tuntimäärän osalta, joten hän ei ollut saanut työttömyyskassasta päivärahaa. Työnantaja oli menettelyllään yksipuolisesti huonontanut hänen työsuhteensa ehtoja.

Sen vuoksi A on vaatinut, että kaupunki velvoitettaisiin työsopimuslain 42 §:n 2 ja 3 momentin, 51 §:n ja 22 §:n 5 momentin sekä ajalla 1.3.1986-29.2.1988 voimassa olleen kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen 21 ja 22 §:n nojalla suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 11.798,10 markkaa, lomakorvauksena 2.707,60 markkaa ja lomarahana 1.353,80 markkaa, kaikki 16 prosentin korkoineen 15.1.1988 lukien, sekä odotusajan palkkana kuuden päivän palkkaa vastaavan määrän 2.851,40 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamisesta lukien.

Vastine

Kaupunki on kiistänyt kanteen ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Kaupunki on lausunut, että A oli aluksi otettu päätoimisen opettajan toimeen. Hänen työsuhteensa oli kuitenkin 1.3.1982 alkaen muuttunut päätoimisen tuntiopettajan toimeksi, koska hänen valintaansa ei ollut enää esitetty ammattikasvatushallituksen vahvistettavaksi. Työllisyyskoulutuksesta annetun lain 9 §:n 4 momentin mukaan ammatillisen kurssikeskuksen päätoimiset opettajat valitsi johtokunta, mutta valinta oli alistettava ammattikasvatushallituksen vahvistettavaksi. A:lla ei ollut oikeutta vaatia täysiä opetustunteja, koska hänellä oli päätoimisen tuntiopettajan työsopimus. Vain päätoimisilla opettajilla oli oikeus 35 opetustuntiin. A:lle oli järjestetty opetustunteja kulloinkin vallinneen kurssi- ja opetustilanteen mukaisesti. Hänen työaikansa oli vaihdellut työsopimuksen ja työehtosopimuksen mukaisesti 16 ja 35 opetustunnin välillä. Häntä ei ollut irtisanomisen yhteydessä lomautettu.

Raastuvanoikeuden päätös 6.6.1989

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli ollut 11.12.1972 lukien työsopimussuhteisena opettajana Kajaanin ammatillisessa kurssikeskuksessa. Hänen työsopimuksensa oli 15.9.1987 irtisanottu ammatillisen kurssikeskuksen koulutuksen supistamisen takia. A:lla oli ollut 28.12.1978 allekirjoitettu kirjallinen työsopimus, jonka mukaan hänen tehtävänimikkeensä työsuhteen alkaessa oli ollut metallialan opettaja ja työsuhde oli ollut voimassa toistaiseksi. Työntekijään oli ollut sovellettava kaupunkien/kauppalain kuukausipalkkaisten työntekijäin työehtosopimusta sen 1 §:n 5. kohdassa mainituin rajoituksin.

Ammatillisen kurssikeskuksen opettajista säädettiin työllisyyskoulutuksesta annetussa laissa ja asetuksessa. Lain 9 §:n 4 momentin mukaan ammatillisessa kurssikeskuksessa oli työsopimussuhteisia opettajia. A:han sovellettavan työehtosopimuksen liitteen 7/K-TES 1986 1 §:n 2 momentissa määriteltiin ammatillisten kurssikeskusten opettajat, joita olivat päätoimiset opettajat, päätoimiset tuntiopettajat sekä sivutoimiset tuntiopettajat. Säännöksen 3 momentissa määriteltiin päätoimiseksi tuntiopettajaksi opettaja, jonka opetustuntien määrä oli vähintään 16 tuntia viikossa.

Työllisyyskoulutuksesta annetun lain 9 §:n 5 momentin mukaan päätoimisen opettajan valinta oli ollut vuoteen 1986 saakka ammattikasvatushallituksen vahvistettava. Työllisyyskoulutuksesta annetun asetuksen mukaan johtokunta oli ottanut opettajat toimeen ja alistanut päätoimisen opettajan valinnan ammattikasvatushallituksen vahvistettavaksi sekä ilmoittanut muista opettajista ammattikasvatushallitukselle. Raastuvanoikeudelle ei ollut esitetty johtokunnan päätöksiä päätoimisten opettajien valinnasta eikä myöskään koulun ohjesääntöä.

Jutussa todistajana kuullun Kajaanin ammatillisen kurssikeskuksen opettajan kertomuksen ja kaupungin myöntämisen perusteella raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli ollut päätoiminen opettaja 1.7.1973-28.2.1982. Sen jälkeen hänen opettajantoimelleen ei ollut haettu ammattikasvatushallituksen vahvistusta, joten hän oli toiminut päätoimisena tuntiopettajana.

Näin ollen A ei ollut työsopimuksen irtisanomishetkellä ollut päätoiminen opettaja, jonka säännöllinen kokonaistyöaika oli 40 tuntia viikossa, sisältäen 35 opetustyötuntia.

A:n kirjallisen työsopimuksen 8. kohdan mukaan hänen työaikansa oli määräytynyt työehtosopimuksen määräysten ja ammattikasvatushallituksen ohjeiden mukaisesti. Edellä mainitun työehtosopimuksen liitteen 7/K-TES 1986 9 §:n mukaan tuntiopettajan opetustuntien lukumäärä viikossa voi vaihdella minimin 16:n ja maksimin 35:n opetustunnin välillä. Tuntiopettajille maksettiin palkkaa tehtyjen opetustuntien perusteella.

Vaikka oikeudessa oli todistajien kertomusten perusteella selvitetty, että A oli kurssikeskuksessa työskennellessään pääsääntöisesti tehnyt täysiä 35 opetustunnin työviikkoja, muutamia lyhyitä jaksoja ja irtisanomisaikaa lukuun ottamatta, tämä ei osoittanut, että työsopimuksen ehdoksi olisi sovittu oppilasmääristä ja olosuhteista riippumatta täydet opetustunnit. A oli myöntänyt, että kaupungilla oli ollut laillinen syy hänen työsopimuksensa irtisanomiseen koulutuksen supistumisen takia. Metalliosaston koulutuksen supistumista ja oppilasmäärän vähenemistä oli ollut havaittavissa jo A:n työsopimuksen irtisanomisaikana. Ammatillisten kurssikeskusten toiminta oli tarkoin säännelty työllisyyskoulutuksesta annetussa laissa, jonka 1 §:n 2 momentin mukaan koulutusta järjestettäessä oli erityisesti kiinnitettävä huomiota talouselämän rakennemuutosten ja teknisen kehityksen työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa aiheuttamiin muutoksiin. Näyttämättä oli jäänyt, että kaupunki olisi irtisanomisajan palkan määräyksiä kiertääkseen tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt sille työsopimuslaista tai A:n työsopimuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisen.

Näyttämättä oli myös jäänyt, että kaupunki olisi lomauttanut A:n irtisanomisen yhteydessä ja että lomautus olisi tullut voimaan siten, että A ei ollut saanut hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa. A:han sovellettavan työehtosopimuksen liitteen 7/K-TES 1986 20 §:ssä säädettiin lomautuksesta. Määräyksen mukaan opettaja voitiin lomauttaa väliajaksi, mikäli työnantajasta tai opettajasta riippumattomasta syystä kurssien välinen aika muodostui pitemmäksi kuin työsuhteessa noudatettu säännöllinen irtisanomisaika. Lomautus koski työehtosopimuksen mukaan siis työsuhteen kestäessä olevaa kurssien välistä aikaa, ei työsuhteen päättymistilannetta.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt A:n kanteen näyttämättömänä ja perusteettomana. A on velvoitettu yhteisvastuullisesti jutussa myös kantajana olleen Kajaanista olevan opettajan B:n kanssa korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 5.000 markalla 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 25.1.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on katsonut selvitetyksi, että A oli ollut kaupungin palveluksessa Kajaanin ammatillisessa kurssikeskuksessa raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin.

A:n työsopimukseen sovellettavan kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen liitteen 7/K-TES 1986 9 §:ssä, jonka nojalla kaupunki oli katsonut olevansa oikeutettu muuttamaan A:n työtunteja tilanteen mukaan, oli vain määrätty päätoimisen tuntiopettajan opetustuntien lukumäärän ja hänen velvollisuuksiinsa kuuluvien muiden työtuntien kuin opetustuntien suhteesta viikossa, eikä työnantajalla tuon säännöksen nojalla ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa päätoimisen tuntiopettajan viikottaisten opetustuntien määrää.

A:n työsuhteen ehtona oli irtisanomishetkellä katsottava olleen 35 opetustunnin viikottainen työaika. Vaikka työnantaja ei ollut järjestänyt hänelle sanottua määrää opetustunteja irtisanomisaikana, työnantajalla oli työsopimuslain 38 a §:stä ilmenevän oikeusohjeen mukaan ollut velvollisuus maksaa täyttä opetustuntimäärää vastaava palkka irtisanomisajalta.

A:lla oli myös oikeus saada noiden työtuntien mukaan lasketut lomakorvaus ja lomaraha.

Koska A:n edellä sanottujen saatavien suoritus oli työsuhteen päättyessä viivästynyt, hänellä oli oikeus saada odotusajan palkkana täysi palkka kuudelta odotuspäivältä.

Kaupunki ei ollut kiistänyt vaadittuja korvauksia määriltään.

Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen A:ta koskevilta osilta ja vapauttanut hänet korvaamasta kaupungin oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat jääneet raastuvanoikeuden päätökseen osaltaan tyytyneen B:n yksin korvattaviksi.

Kaupunki on velvoitettu suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa 11.798,10 markkaa, lomakorvausta 2.707,60 markkaa ja lomarahaa 1.353,80 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen työsuhteen päättymispäivästä 15.1.1988 alkaen sekä odotusajan palkkana 2.851,40 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 31.3.1989 alkaen. Lisäksi kaupunki on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 7.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä.

Perustelut

A on vuonna 1972 tullut kaupungin palvelukseen ammatillisen kurssikeskuksen opettajaksi. Hänellä on ollut niin sanotut täydet opetustunnit eli viikottain 35 opetustuntia ja 5 tuntia muuta työtä.

A on 28.12.1978 tehdyn kirjallisen työsopimuksen 3. kohdan mukaan ollut metallialan opettaja. Työsuhde on 4. kohdan mukaan ollut voimassa toistaiseksi. Työaika on 8. kohdan mukaan määräytynyt työehtosopimuksen määräysten ja ammattikasvatushallituksen ohjeiden mukaisesti. Sanotussa kohdassa on lisäksi mainittu, että "Tämän työehtosopimuksen voimassa ollessa voidaan työaikaa muuttaa noudattaen sovellettavan työehtosopimuksen määräyksiä." Kirjallisen työsopimuksen tekeminen ei ole muuttanut A:n työtehtäviä, vaan hän on edelleen tehnyt niin sanotut täydet opetustunnit.

A:n asemalle päätoimisena opettajana on vuodesta 1973 lähtien haettu ammattikasvatushallituksen vahvistus. Tästä vahvistusmenettelystä on luovuttu vuonna 1982, mutta luopuminen ei ole vaikuttanut A:n työsuhteeseen. Hän on tämän jälkeenkin tehnyt niin sanotut täydet opetustunnit.

Kurssikeskuksella ei enää vuosina 1986 ja 1987 ole ollut tarjota A:lle yhtä runsaasti opetustunteja kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi A on lomautettu useampaan otteeseen. A on lomautusajoilta saanut työttömyysavustusta.

Kaupunki on 15.9.1987 irtisanonut A:n työsuhteen päättymään 15.1.1988. Irtisanomisaikana A:lle on ajalla 1.10.-31.12.1987 annettu eri aikoina vaihdellen vain 16-26 opetustuntia viikossa. Tämä on alentanut A:n irtisanomisajan palkkaa, koska hänen palkkauksensa on perustunut opetustuntien lukumäärään.

A on edellä kerrotuin tavoin vuodesta 1972 alkaen tehnyt vähäisin poikkeuksin niin sanotut täydet opetustunnit. Tästä vakiintuneesta käytännöstä on muodostunut hänen työsuhteensa ehto. A:n työsuhteen ehtona on siten irtisanomishetkellä ollut 35 opetustunnin viikottainen työaika. Kaupunki ei ole voinut yksipuolisesti muuttaa tätä ehtoa. Kaupunki on näin ollen irtisanomisajan opetustuntien vähäisestä lukumäärästä riippumatta työsopimuslain 38 a §:stä ja 42 §:n 3 momentista ilmenevät oikeusohjeet huomioon ottaen ollut velvollinen maksamaan työnantajan käytettävissä olleelle A:lle täyden palkan myös irtisanomisajalta.

A:han sovellettavan kunnallisen kuukausipalkkaisia työntekijöitä (toimihenkilöitä) koskevan työehtosopimuksen liitteen 7/K-TES 1986 9 §:ssä on vain määrätty päätoimisen tuntiopettajan opetustuntien lukumäärän ja muiden työtuntien välisestä suhteesta. Kaupungilla ei tuon määräyksen nojalla ole ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa A:n viikottaisten opetustuntien lukumäärää. Työehtosopimuksessa ei ole ollut muutakaan tähän oikeuttavaa määräystä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus vaatimaansa irtisanomisajan palkkaan sekä sen johdosta myös lomakorvaukseen ja lomarahaan. Työsuhteesta johtuneiden saatavien suoritus on työsuhteen päättyessä viivästynyt, joten A:lla on oikeus myös vaatimaansa odotusajan palkkaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Kajaanin kaupunki velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauskuluista täällä 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen tuomion antamisesta.